Olen OMT fysioterapeutti ja hoidan erilaisia tuki- ja liikuntaelinten vaivoja 16 vuoden kokemuksella. Asiakkaani ovat teini-ikäisistä senioreihin ja hoidettavat ongelmat päänsärystä vaivasenluuhun. Tyypillisimmät vaivat ovat työikäisten niska- ja selkävaivat, mutta vastaanotolleni hakeutuu myös esim. huimauksesta ja migreenistä kärsivät henkilöt, naiset synnytyksen jälkeiseen kuntoutukseen/treeniin liittyen sekä nuoret ja aikuiset aktiiviliikkujat erilaisine vaivoineen.
Vastaanotolla ensimmäiseksi teen perusteellisen alkututkimuksen, jonka avulla määritellään oireiden aiheuttaja. Näin hoito voidaan kohdistaa ongelman ytimeen, eikä hoideta pelkästään itse oiretta. Alkututkimuksen jälkeen hoito voi olla esim. manuaalista käsittelyä kivun hoitamiseksi, lihasten rentouttamiseksi tai liikkuvuuden parantamiseksi. Toiset tarvitsevat enemmän harjoitteluohjeita omatoimiseen kuntoutukseen ja omahoito-ohjeita annankin aina kaikille asiakkaille, sillä oma aktiivisuus on tärkeää hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.
MT fysioterapiaa tarvitaan joskus vain 1-3 hoitokertaa, toisinaan asiakkaat käyvät pysyvän vamman tai sairauden vuoksi fysioterapiassa säännöllisesti esim. kerran viikossa.
Pitkä työkokemukseni ja lukuisat lisäkoulutukset antavat minulle mahdollisuuden katsoa asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti ja toteuttaa hoitoa asiakkaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla huomioiden asiakkaan elämäntilanne ja resurssit. Jokainen on yksilö ja jokaisen fysioterapian sisältö räätälöidään näin ollen myös yksilöllisesti.