Art Fysio tarjoaa korkeatasoista yksilöllistä ja asiakaslähtöistä fysioterapiaa sekä siihen liittyvää manuaalista lihas- ja nivelkäsittelyä ja erilaisia kudosten kalvokäsittelyjä (faskia-hoidot). Palvelemme asiakkaita, jotka tarvitsevat apua tuki- ja liikuntaelimistönsä ongelmien ratkaisemiseen, tai niiden ennaltaehkäisemiseen.
Pyrimme ottamaan huomioon kuntoutuksen kolme peruspilaria, BIO-PSYKO-SOSIO. Henkilökuntamme on koulutettu ymmärtämään ihminen kokonaisuutena ja siksi olemme myös verkostoituneet mm. psykologien kanssa.
Useimmat nivel- ja lihasoireet ovat lähtöisin virheellisistä asento- ja liiketottumuksista. Niiden syyt saattavat kuitenkin olla traumaperäisiä, virheellisten liiketottumusten aiheuttamia tai pitkään jatkuneen stressin ja hankalan elämäntilanteen seurausta. Siksi koemme tärkeäksi auttaa asiakastamme muutoksen aikaansaamiseksi. Uudistamalla asiakkaamme käsityksen liikkeestä ja tukemalla muutosta saamme aikaan muutoksia liikuntakäyttäytymisessä. Näin mahdollistamme syiden poistamisen ja oireiden tehokkaan hoidon ja mahdollisten tulevien vaivojen ennaltaehkäisyn.
Työmme painopiste on asiakkaamme voimavarojen ja tarpeiden kartoittamisessa. Sen pohjalta luomme suunnitelman, jossa huomioimme asiakkaamme mahdollisuudet osallistua itse aktiivisesti kuntoutusprosessiin.
Henkilökuntaamme kuuluu fysioterapeutteja, kiropraktikko D.C., osteopaatti ja hierojia. Olemme yhteisissä tiloissa Suomen johtavan somaattiseen liikuntaan ja Pilatekseen erikoistuneen Somatic Studion kanssa. Tämä yhteisöllisyys antaa käyttöömme hyvät, laajat tilat. Monet asiakkaamme käyttävätkin sekä Studion liikuntapalveluja että Art Fysion hoito- ja neuvontapalveluja. Art Fysio tarjoaa nyt myös korkeatasoista fysioterapiaa Tampereella yhteistyöyrityksen The Back Room:n tiloissa.