Olen Antti Flyktman, v. 1985 syntynyt oululaistunut tamperelainen. Muutin Ouluun lakkiaiskesänä 2005 ja pääsin opiskelemaan biologiaa 2006. Maisteriksi valmistumisen 2011 jälkeen (pääaineena eläinfysiologia) aloin tehdä tohtorinopintoja, joista FT-tutkinnon sain helmikuussa 2019. Tutkijan uran uhkakuvat (lähinnä epävarmuus apurahoista) saivat miettimään alan vaihtoa.
Olen aina ollut äärimmäisen kiinnostunut – etenkin urheiluharrastusten kautta – ihmisen fysiologiasta, toiminnasta, suorituskyvyn parantamisesta ja kehon epätasapainosta, joten (urheilu)hierojan työ tuntui juuri sopivalta itselleni. Päätin hakea Oulun hieroja-akatemiaan, josta valmistuin koulutetuksi hierojaksi 2018. Lisäksi olen valmistunut vuonna 2021 Urheiluhieronnan erikoisammattitutkintoon. Jo hierojaopintojen ohella perustin toiminimen ja tässä ollaan, tmi Hieronta Flyktmanin perustajana ja ainoana työntekijänä. Vastaanottoa pidän Linnanmaan Teknologiakylässä ja Limingantullissa Valmennuskeskus Voimalan tiloissa.
Hierontatyylejä on niin monta kuin hierojaakin ja omasta tavasta voisin tehdä sloganini: ei mitään runnomista, muttei silittelyäkään. Käytän hieronnassani paljon liikettä mukana myös faskiakäsittelyn ulkopuolella ja ns. peruspainamista minulta ei välttämättä kannata tulla hakemaan. Oma tyylini on saanut paljon kiitosta ja se sopii sekä urheilijoille, peruskuntoilijoille että vähemmän liikkuvalle. Koitan lisäksi selvittää mahdollisten oireiden taustat ja antaa sopivasti liikkuvuusvinkkejä tarpeen mukaan. Uskon, että hieronnalla saadaan hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta vain vähäksi aikaa. Asiakkaan oma aktiivisuus on yhtä tärkeää, tästä syystä valikoimasta löytyy myös liikeharjoittelua hieronnan ohessa. Olen opiskellut itsenäisesti ja etsinyt paljon tietoa lonkan toiminnasta ja alueen kivuista. Koen, että se on itselleni mielenkiintoisin kehonosa ja omaan lonkan alueeseen erikoisosaamista.